Mielenterveyden ongelmien hoitohistoria
Mielenterveyden historia on pitkä ja kovin erilainen verrattuna nykypäivään. Tässä tekstissä kerromme psyykkisten sairauksien erilaisista hoitomenetelmistä, jotka on jo tähän päivään mennessä poistettu käytöstä. Pohdimme tekstissä hoitojen aiheuttamia haittoja ja niiden soveltumattomuutta nykypäivään.
Suomen ensimmäinen mielisairaiden hoitoon keskittynyt sairaala perustettiin Turun Seilin saarelle vuonna 1785 (Lönnqvist – Henriksson – Marttunen – Partonen 2017). Aluksi mielisairaalat toimivat vain mielisairaiden valvonta- ja varastointi paikkoina (Mäkelä 2008:7).
Lobotomia otettiin käyttöön Suomessa 1935-luvun paikkeilla. (Lönnqvist ym. 2017) Ideana oli katkaista otsalohkojen ja muiden aivon osien yhteydet poraamalla reikä ohimosta sisään jonka jälkeen reiässä heiluteltiin veistä. Lobotomiaa tehtiin erilaisten oireiden, kuten rauhattomuuden, masentuneisuuden ja pakko-oireiden, perusteella. Lobotomialla oli rahoittava vaikutus potilaisiin. (Louhela 2011.)
Jo käsite 'veitsen heilautus' saa miettimään, olikohan kellään tietoa, mitä lobotomiassa oikeasti tehdään. Tuntuu hurjalta, että ihmisen aivoihin kajottiin oikeasti niin radikaalisti. Tuttumme on kertonut, kuinka 1960-luvun aikaan saattoi nähdä kadulla apaattisia ihmisiä, joilla oli arvet ohimoissa. Itse en pitäisi lobotomiaa niinkään hoitokeinona, vaan enemmänkin tuhoamiskeinona. Tuskin mikään aivojen kytkös on siellä turhaan, joita voi mennä leikkelemään. Onneksi lobotomia kuitenkin väheni vuoden 1950 jälkeen, kun psyykelääke klooripromatsiini yleistyi (Louhela 2011).
Lobotomian lisäksi mielenterveyden häiriöiden hoitoon on käytetty historian aikana muitakin melko kyseenalaiselta kuulostavia keinoja. Yksi monille ainakin elokuvista tuttu keino on vielä 1700-luvulla käytetty liikkumisen rajoittaminen, kuten esimerkiksi sänkyyn sitominen tai "pakkopaitaan" pukeminen. Liikkumisen rajoittamisella pyrittiin rauhoittamaan potilasta, joka kärsi esimerkiksi aggressiota aiheuttavista kohtauksista tai vaikeista psykoositiloista. (Luosujärvi 2014.)
Muita mielenterveyden häiriöiden hoitoon käytettyjä keinoja ovat olleet muun muassa kallonporaus, moraalihoito, insuliinikooma ja kuumeterapia (Luosujärvi 2014). Jo pelkästään näiden hoitomuotojen nimet saavat aikaan karmivia mielikuvia, eivätkä ne kuulosta mielestäni lainkaan ammattimaisilta saatika turvallisilta.
Mielisairaaloiden konsepti on muuttunut vuosien saatossa hyvinkin radikaalisti. 1700-luvun loppuun asti niitä pidettiin lähinnä säilöntalaitoksina, joihin mielisairaat potilaat vietiin säilöön, jotta heidän perheidensä ja muiden terveiden ihmisten elämä ei häiriintyisi. Asenteet potilaita kohtaan olivat hyvin negatiivissävytteisiä niin mielisairaaloiden henkilökunnan kuin yleisesti koko kansankin keskuudessa. Alkusysäyksen asennemuutokselle ja potilaiden inhimillisemmälle kohtelulle antoi ranskalainen lääkäri Philippe Pinel, joka päätti irroittaa potilaidensa kahleet ja kieltää turhan potilaihin kohdistuvan väkivallan käytön mielisairaaloissa Ranskassa. Nämä muutokset tapahtuivat vuosina 1793–1795, jonka jälkeen myös muualla maailmassa, esimerkiksi Saksassa, alettiin seuraamaan Pinelin mallia. (Pietikäinen 2013: 69.) Säilöntälaitoksista siirryttiin pian parantolalaitoksiksi koska ymmärrettiin, että potilailla on mahdollisuus parantua, ja että heidän eristäminen ja piilossa pitäminen heikentää paranemismahdollisuuksia.
Mielestämme mielenterveyden ongelmien hoitohistoria on erittäin mielenkiintoinen, vaikkakin samalla hyvin kammottava. Kauan sitten käytetyt hoitomuodot saavat aikaan kylmiä väreitä ja pistävät ajattelemaan, kuinka paljon sekä lääketiede että mielenterveysongelmien hoito onkaan kehittynyt. Myös ajatus mielisairaiden "säilöntälaitoksista" tuntuu epämiellyttävältä, ja kovin vieraalta verrattuna nykyhetkeen. Olisi kamala ajatella että esimerkiksi vakavaan masennukseen tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunut henkilö lähetettäisiin enempiä kyselemättä johonkin syrjäiseen laitokseen lukkojen taakse, ja hänen annettaisiin elää siellä ongelmiensa kanssa elämänsä loppuun asti. Onneksi asioissa ollaan menty vauhdilla eteen päin, ja mielisairaita kohdellaan nykyään ihmisinä, ja heitä pyritään oikeasti auttamaan. "Poissa silmistä, poissa mielestä" -ajattelusta on luovuttu, ja hyvä niin.
Lähteet:
Suomen ensimmäinen mielisairaiden hoitoon keskittynyt sairaala perustettiin Turun Seilin saarelle vuonna 1785 (Lönnqvist – Henriksson – Marttunen – Partonen 2017). Aluksi mielisairaalat toimivat vain mielisairaiden valvonta- ja varastointi paikkoina (Mäkelä 2008:7).
Lobotomia otettiin käyttöön Suomessa 1935-luvun paikkeilla. (Lönnqvist ym. 2017) Ideana oli katkaista otsalohkojen ja muiden aivon osien yhteydet poraamalla reikä ohimosta sisään jonka jälkeen reiässä heiluteltiin veistä. Lobotomiaa tehtiin erilaisten oireiden, kuten rauhattomuuden, masentuneisuuden ja pakko-oireiden, perusteella. Lobotomialla oli rahoittava vaikutus potilaisiin. (Louhela 2011.)
Jo käsite 'veitsen heilautus' saa miettimään, olikohan kellään tietoa, mitä lobotomiassa oikeasti tehdään. Tuntuu hurjalta, että ihmisen aivoihin kajottiin oikeasti niin radikaalisti. Tuttumme on kertonut, kuinka 1960-luvun aikaan saattoi nähdä kadulla apaattisia ihmisiä, joilla oli arvet ohimoissa. Itse en pitäisi lobotomiaa niinkään hoitokeinona, vaan enemmänkin tuhoamiskeinona. Tuskin mikään aivojen kytkös on siellä turhaan, joita voi mennä leikkelemään. Onneksi lobotomia kuitenkin väheni vuoden 1950 jälkeen, kun psyykelääke klooripromatsiini yleistyi (Louhela 2011).
Lobotomian lisäksi mielenterveyden häiriöiden hoitoon on käytetty historian aikana muitakin melko kyseenalaiselta kuulostavia keinoja. Yksi monille ainakin elokuvista tuttu keino on vielä 1700-luvulla käytetty liikkumisen rajoittaminen, kuten esimerkiksi sänkyyn sitominen tai "pakkopaitaan" pukeminen. Liikkumisen rajoittamisella pyrittiin rauhoittamaan potilasta, joka kärsi esimerkiksi aggressiota aiheuttavista kohtauksista tai vaikeista psykoositiloista. (Luosujärvi 2014.)
Muita mielenterveyden häiriöiden hoitoon käytettyjä keinoja ovat olleet muun muassa kallonporaus, moraalihoito, insuliinikooma ja kuumeterapia (Luosujärvi 2014). Jo pelkästään näiden hoitomuotojen nimet saavat aikaan karmivia mielikuvia, eivätkä ne kuulosta mielestäni lainkaan ammattimaisilta saatika turvallisilta.
 |
| Kuva 1: lobotomia |
Mielisairaaloiden konsepti on muuttunut vuosien saatossa hyvinkin radikaalisti. 1700-luvun loppuun asti niitä pidettiin lähinnä säilöntalaitoksina, joihin mielisairaat potilaat vietiin säilöön, jotta heidän perheidensä ja muiden terveiden ihmisten elämä ei häiriintyisi. Asenteet potilaita kohtaan olivat hyvin negatiivissävytteisiä niin mielisairaaloiden henkilökunnan kuin yleisesti koko kansankin keskuudessa. Alkusysäyksen asennemuutokselle ja potilaiden inhimillisemmälle kohtelulle antoi ranskalainen lääkäri Philippe Pinel, joka päätti irroittaa potilaidensa kahleet ja kieltää turhan potilaihin kohdistuvan väkivallan käytön mielisairaaloissa Ranskassa. Nämä muutokset tapahtuivat vuosina 1793–1795, jonka jälkeen myös muualla maailmassa, esimerkiksi Saksassa, alettiin seuraamaan Pinelin mallia. (Pietikäinen 2013: 69.) Säilöntälaitoksista siirryttiin pian parantolalaitoksiksi koska ymmärrettiin, että potilailla on mahdollisuus parantua, ja että heidän eristäminen ja piilossa pitäminen heikentää paranemismahdollisuuksia.
Mielestämme mielenterveyden ongelmien hoitohistoria on erittäin mielenkiintoinen, vaikkakin samalla hyvin kammottava. Kauan sitten käytetyt hoitomuodot saavat aikaan kylmiä väreitä ja pistävät ajattelemaan, kuinka paljon sekä lääketiede että mielenterveysongelmien hoito onkaan kehittynyt. Myös ajatus mielisairaiden "säilöntälaitoksista" tuntuu epämiellyttävältä, ja kovin vieraalta verrattuna nykyhetkeen. Olisi kamala ajatella että esimerkiksi vakavaan masennukseen tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunut henkilö lähetettäisiin enempiä kyselemättä johonkin syrjäiseen laitokseen lukkojen taakse, ja hänen annettaisiin elää siellä ongelmiensa kanssa elämänsä loppuun asti. Onneksi asioissa ollaan menty vauhdilla eteen päin, ja mielisairaita kohdellaan nykyään ihmisinä, ja heitä pyritään oikeasti auttamaan. "Poissa silmistä, poissa mielestä" -ajattelusta on luovuttu, ja hyvä niin.
Lähteet:
Pietikäinen, Petteri 2013. Hulluuden historia. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Louhela, Liisa 2011. Lobotomia oli oman aikansa tuote. Verkkodokumentti. <http://yle.fi/uutiset/3-5312795>. Luettu 20.4.2017.
Luosujärvi, Mika 2014. Terve.fi. <http://www.terve.fi/psykiatria/76791-karmivimmat-hoitomenetelmat-psyykkisten-sairauksien-historiassa>. Verkkodokumentti. Luettu 20.4.2017.
Lönnqvist, Jouko – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri – Partonen, Timo 2017. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Mäkelä, Jari Mikael 2008. <http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20080030/URN_NBN_fi_joy-20080030.pdf> Joensuun yliopisto.
Kuva 1: https://thepsychologist.bps.org.uk/volume-27/january-2014/looking-back-interpreting-lobotomy-–-patients-stories
Louhela, Liisa 2011. Lobotomia oli oman aikansa tuote. Verkkodokumentti. <http://yle.fi/uutiset/3-5312795>. Luettu 20.4.2017.
Luosujärvi, Mika 2014. Terve.fi. <http://www.terve.fi/psykiatria/76791-karmivimmat-hoitomenetelmat-psyykkisten-sairauksien-historiassa>. Verkkodokumentti. Luettu 20.4.2017.
Lönnqvist, Jouko – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri – Partonen, Timo 2017. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Mäkelä, Jari Mikael 2008. <http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20080030/URN_NBN_fi_joy-20080030.pdf> Joensuun yliopisto.
Kuva 1: https://thepsychologist.bps.org.uk/volume-27/january-2014/looking-back-interpreting-lobotomy-–-patients-stories
Kommentit
Lähetä kommentti